Alan vähitellen käsittää mitä se äidinrakkaus on. Vaikka toi pentu olis kuin ärsyttävä tahansa niin ikävä sitä on kun on hetkenkin poissa. Ajatukset ei koskaan enää ole täysin jossain muussa asiassa, vaan aina myös muksussa. Uskomatonta miten vapaa onkaan ihminen, jolla ei ole lapsia. Mutta en ilman häntä enää haluaisikaan olla. Ihana kahle.

Raskaus oli vaikea, synnytys täysin kliininen kehon kieltäydyttyä synnytyksestä, keisarinleikkaus aiheuttaa edelleen kipuja ja muuta kivaa. Imetys ei onnistunut ja vähäinen maidontulo lakkasi vajaa kaksi viikkoa synnytyksestä. Vauva on ihan suloinen, mitä nyt vatsavaivojaan kitisee. Mies valehteli jälleen ja ihan mitättömästä asiasta. Kertoi sitten vielä siihen päälle kuinka hänen velkaansa onkin viisi vuotta vielä maksettava sen yhden vuoden sijaan mitä luulin. Velkasummakin on vielä tuplat siihen mitä on tähän asti minulle uskotellut. Mun tulevaisuus tuntuu romahtavan päälle, olen unelmoinut omasta asunnosta niin kauan. Ja olisin sen jo yksin ostanutkin ellei miehen kanssa olisi sovittu, että ostetaan isompi asunto yhdessä sitten kun hänen velkansa on maksettu. Itkin viime yön ja tämän aamun. Sain tarpeekseni miehen jatkuvasta asiaankuulumattomien asioiden jankutuksesta ja hyökkäsin päälle. Vaadin täyshuoltajuutta.

Pyytäisi edes anteeksi, paskiainen.

Kaksi punaista viivaa.

Olemme onnellisia :)