Muistoja, ajatuksia

Aamulla herätessäni aloitin rukouksen kuten joka aamu melkein kaksikymmentä vuotta. Nukahdin kesken, kuten käy aika usein. Unessa puhuin Jumalan kanssa. Nuoren miehen hahmoisena hän kertoi minulle 3-4 huomiota elämästäni, joita en ole koskaan ajatellut, mutta jotka tajusin heti aivan tosiksi. Olen niin hämmentynyt, etten uskalla puhua tästä kenellekään. Olen ennenkin nähnyt todelta tuntuvia unia ja luultavasti/mahdollisesti se oli vain alitajuntani, joka puhui, mutta silti... Outo olo.

Haluaisin muistaa viime syksyn ja talven, kun isä iltaisin saattoi minut kävellen puolimatkaan, sillan Karsikon puoleiseen päätyyn. Käsittelimme kävellessämme ihmissuhteiden ja tunteiden synkempiä sävyjä; vaihtuvat maisemat antoivat tarvittaessa tekosyyn pitää taukoa keskustelusta. Vanhempieni ero on lähentänyt isän ja minun suhdetta varmaan yli 300%. Sillan alussa isä lähti kävelemään sivutietä pitkin takaisin kotiinsa ja hänen selkäänsä katsellessani kaikki tuntui niin lopulliselta. Kuin isä kävelisi pois tästä maailmasta. Minua itketti aina silloin ja nyt. Vaikka ei kai ole mitään syytäkään.

Saatan kärsiä masennuksesta. Voi hyvinkin olla. Ainakin mulla on sen oireet, eikä mitään mikä väittäisi vastaan.

Aurinko alkoi paistaa n. 4 minuuttia sen jälkeen kun tulin lenkiltä kotiin. Kerrankin onnistunut olo, kun sain vältettyä auringon ja sain juosta vesisateessa. Siis ihan oikeasti. En voi sietää aurinkoa.

Tää päivä on ollut ihan paska

Kaikki menee aivan päin persettä ja kaikki paskaa. Järkyttävä alakulo, itkuisuus ja masennus. Tiedän, et tää johtuu mitä luultavimmin vain taas hormoneista. Näin käy aina menkkojen viimeisenä päivänä, mut ei tieto siitä auta tätä oloa yhtään. Kaikki menee rikki. Kissalle ei tullutkaan ruokaa, vaikka tilasin sitä. Monistaminen maksaa aivan perkeleellisesti postissa. Työpaikan toimistohenkilö ei ollut paikalla, vaikka olis ollut useempikin asia hoidettavana tänään. Dieetti meni reps. En jaksanut lenkkeillä, joten söin sokerihumalat ja nukahdin. Päiväunien jälkeen olen aina surullinen ja väsynyt. Syön lohturuoaksi nallemakaronia ja kanapataa, joka on yllättävän hyvää, mutta en ole piristynyt toistaiseksi yhtään.

Ai niin ja, lopetin uskomasta jumalaan tänään.

Feeling relaxed

Vanhankaupunginselkä kierretty, 13 km kaikkine koukkauksineen. Juoksin 30, 20, 10 ja 6 minuutin pätkät. Välissä hengitys tasaantui n. minuutissa ja jalat normalisoituivat n. kahden minuutin päästä. Koko hommaan meni 1 h 52 min. Tästä on erittäin hyvä parantaa ;D

IPod maksettu ja Basshunterin huomenna julkaistava levy LOL saatava. Saatava.

:P

Basshunter, dumdum

"Jag känner en bot. Hon heter Anna, Anna heter hon. Och hon kan banna, banna dig så hårt..." :D

Vuoden takaiset jutut kummittelevat edelleen. Sain valtionkonttorin päätöksen, jonka mukaan he eivät korvaa työansion menetyksiäni ja terveyskeskusmaksujani, koska entisen työnantajani vakuutusyhtiön kuuluisi hoitaa ne. Tähän mennessä olen tehnyt kolme puhelua (neuvoa-antavien sukulaisille suunnattujen puheluiden lisäksi) ja tiedossa on YHÄ EDELLEEN paperisotaa. Vuosi sittenhän hoidin paperisotaa reilu kolme viikkoa useita tunteja joka arkipäivä tämän asian tiimoilta. Uskomatonta. Miun pitäis olla tässä uhri ja edelleen joudun kärsimään. Tai no, lähinnä vituttaa.

Eilen kävin läpi koko tärkeiden papereiden kansioni (ei muuten ollut ohut) enkä löytänyt tuomiopaprua. Epäilen, että mulla edes olis sitä. Oikeudenkäynnin aikoihin viime marraskuussa olin kyllä niin sumussa, ettei olisi kumma, jos olisin sen hukannut, vaikka tavaroiden hävittäminen ei vaan yksinkertaisesti kuulu tapoihini.

Muuten alkaa jo helpottaa. Vaikka aurinko paistaa, olen hyvällä tuulella. Lenkkeilen niin paljon mieluummin vesisateessa kuin kuumassa, mut minkäs tuolle tekee. Juoksin eilen pitkästä aikaa pitkän lenkin. Sain lisäksi vaihdettua perjantain työvuoron, että pääsen Zen Cafén levyjulkkareihin aveciksi. Jei :D

Dimdidimd

Torstaina kesken inventaarion meinasin pyörtyä. Kylmä hiki puski otsalle pahoinvoinnin yltyessä ja jalat täyttyivät maitohapolla. Lähdin kotiin. Seuraavana päivänä kerroin tekeväni vastaisuudessa vain 40 tunnin viikkoa (ainakin jonkin aikaa) sekä kerroin viime aikaiset vitutuksen aiheet pomolle. Toivotaan, että tepsii.

Jännä homma, että laihdutus ei kiinnostaisi tippaakaan. Harmi. Ennen nautin siitä itsekontrollin tunteesta niin, että kykenin vaikka kuinka karmiviin kuureihin. En enää. Pidän itsestäni liikaa. Harmi. Tai jotain.

Eilen koko päivä oli Basshunteria ja Boten Annaa. Ei valittamista.