Mikä musta tekee erilaisen? Tavis on yhdenlainen prototyyppi, eikä kukaan varmasti tunne olevansa sellainen. Minä toimin eri lailla kuin kaikki tuntemani ihmiset. Tilanteet, joihin näytän vain "ajautuvan" ja ratkaisuni niissä ovat poikkeukselliset muihin tuntemiini ihmisiin, vaikka eivät olekaan niin harvinaisia muuten. Olen ihan tuuliajolla, pihalla, koska maailman valtavuus ja monimuotoisuus (etenkin surun ja pahojen asioiden suhteen) pitävät minut jatkuvasti aivan ymmälläni. How can this happen?
Vaikka tekojeni jana seurailee aika lailla raamatun Älä Tee Näin -linjaa, olen aina halunnut olla vahvasti uskossa. Olen horjunut jo vuosia ja nyt olen enemmän reunalla kuin koskaan. Eihän sitä koskaan tiedä, jos mitään ei olekaan olemassa. Voin ajatella avaruutta ja meidän tarkoitustamme niin kauan, että vaivun pitkään ja syvään masennukseen, josta pystyn nousemaan vain ajoittain. Kun en vaan tajua! MIKSI?! Pennusta asti olen havainnut, että lähes kaikkeen löytyy looginen selitys. Etsin aina niin kauan, että löydän. Avaruuden suhteen suruni on valtava. Tunnen itseni kykenemättömäksi ja luuseriksi kun en löydä vastausta. Ei paljon auta se, ettei siihen (tiettävästi) ole löytänyt vastausta kukaan muukaan.
Nyt on niin, että tämä työnarkomaani, joka ei koskaan sairastu työpäivänä tai ainakaan ole sen takia pois töistä, on 39 asteen kuumeessa pahassa nielutulehduksessa kotona. Lääkäri sanoi sen mahdollisesti johtuvan siitä, että teen liikaa töitä (vain kuusi päivää viikossa, useaa erilaista vuoroa satunnaisessa järjestyksessä, yhdeksän päivän putkessa oltaisiin nytkin jos en olisi sairas). On mulla vapaapäiviä! Vapaani käytän lenkkeilyyn, lukemiseen ja ihmisten tapailuun, vaikka nämäkin asiat nykyään stressaavat. Kaikki elämässäni on niin tarkoituksenmukaista. Teen kaiken aikaa säästäen, montaa montaa asiaa yhtä aikaa.
Minua oksettaa.
Makasin toissapäivän sängyssä tekemättä mitään, koska en yksinkertaisesti kyennyt. Tylsin päivä ikinä?! Aika ei kulunut millään kun en saanut unta enää 14 tunnin sekavien yöunieni jälkeen. Löhöilen kyllä välillä, koska sen sanotaan olevan terveellistä, mutta tuo oli liikaa. Tein ruokaa ja keräsin pyykit odottamaan pyykkivuoroa. Kuume on taas nousussa, mutta olen päättänyt pestä 6-8 koneellista pyykkiä. That is me, and it cannot be changed.
Tein pitkästä aikaa oikeaa ruokaa. Yksinkertaista jääsalaattia perinteisellä ranskalaisella kastikkeella ja sieni-broileririsottoa. Ravintolakokin koulutuksestani huolimatta en ole päivääkään tehnyt koulutustani vastaavaa työtä. Koulun jälkeen en ole viihtynyt omassakaan keittiössäni. Teen erittäin hyvää ruokaa, mutta jostain syystä tunnen suurta vastenmielisyyttä syödä tekemääni ruokaa. Ruoassani ei ole mitään vikaa, päinvastoin, perinteisistä ranskalaisista menetelmistä huolimatta/johtuen teen terveellistä ja maistuvaa ruokaa. Ainoa asia missä en keittiössäni ole onnistunut on pienien annosten tekeminen. Ruokaa tulee aina armeijalle, joten tuskin koskaan teen itselleni mitään voileipiä kummempaa. Onneksi lähipiirissäni on aina joku iso mies, jolle syöttää suurin osa ruoistani ;D
Isot miehet. Mulla ei ole pieniä miespuolisia kavereita. Etsin kai itselleni turvaa.
Tää risotto on mainiota, salaatti samaten. Desi menee ehkä molempia alas. Kurkku on turvonnut melkein umpeen.
Toivon, että näin kirjoittamalla ajatukseni ylös, löydän jossain vaiheessa sen mitä etsin/kaipaan. Mikä minusta tosiaan tekisi erilaisen? Ja mitä vittua oikein haluan?!
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment