Otsikko tähän

Minulla täydellisyyden tavoittelu (miten niin tavoittelu, minä elän näin, en tavoittele) johtaa mm. siihen, että kaikkia uutuusruokia & -juomia on testattava. Kaikki kaapit on syötävä tyhjiksi aika ajoin (vaikka saan aina vaan lisää kivaa, ilmaista tavaraa. Ruoka valtaa koko ajan uusia kaappeja). Kaikki on syötävä tai suunnitelma ei toiminutkaan. Suunnitelma siitä, etten ota/osta turhaa vaan kaikki on käyttöä varten. Mitään ei heitetä pois (tai tulee surku vähäosaisia kohtaan, joilla olisi ollut poisheittämilleni käyttöä).

Vai onkohan mulla oraalinen fiksaatio?

MeNaisten tämänpäiväinenkin numero saa minut itkuiseksi. Koko rintasyöpäosan ajan olin kyyneleet silmissä. Pakkoko lukea jos tulee paha mieli? Pakko. Tilaan selkeästi liikaa lehtiä vaikka en niitä kerkiäisi lukemaan. Mikä on sitä Omaa Aikaa?